Blogi

BLOGI 


Kun lepääminen ei virkistä väsynyttä oloa, voi kyseessä olla uupumus.
Uupumukseen ei tehoa tsemppaaminen ja itsensä puskeminen ylös ja ulos. Uupumus on kehon ja tai mielen kuormitustila. Tila, jossa kuormituksen määrä on mennyt yli. Uupumus on hälytysmerkki, joka on aina syytä ottaa vakavasti. Uupumus on eri asia kuin väsymys. Uupumus voi näkyä niin...

Mielen oireiden vähättely on yleistä. Ajatellaan, että eiväthän minun ongelmani ole mitään muiden huoliin verrattuna. Saatamme ajatella, ettei oma ongelma, tai haaste olisi tarpeeksi iso syy lähteä terapiaan tai hakea apua. Myös omasta ongelmasta puhuminen saattaa hävettää, koska se aiheuttaa esimerkiksi arvottomuuden tai huonommuuden...

Se mitä mielessämme tapahtuu, on kovin monimutkaista. Mielemme on kuitenkin mahtavan tehokas työkalu, jos kohtelemme sitä ja itseämme hellästi, hyvyydellä, sekä myötätunnolla. Monella meistä mielessämme metelöi vaativa sisäinen puhe. Olemme jo tottuneet siihen, niin tottuneet, että emme edes havahdu siihen, vaan annamme sen vain pauhata, vaikka...

Emme voi kytkeä mieltämme pois päältä, vaikka joskus se olisikin niin ihanaa. Se ei vaan onnistu nappia painamalla. Pitäisikö sen onnistua edes? Pitäisikö mieli saada kokonaan tyhjennettyä ajatuksista? Riippuu, ehkä keneltä kysyy. Ehkä jotkut meditoinnin opettajat saattavat vastata, että tämä on meditaation tavoite, näin minullekin on joskus...